Oppilaskuljetukset
Oppilaat, joiden koulumatka on yli viisi kilometriä ovat oikeutettuja ilmaisiin koulukuljetuksiin. Tämän lisäksi Eurajoen kunnanvaltuuston päätöksellä esi-2-luokkien oppilaat, joiden koulumatka on yli kolme kilometriä kuljetetaan kouluun kunnan kustantamina, joko linja-autolla tai taksilla. Koulukuljetusoikeus ei tarkoita, että oppilas haetaan kotipihalta, vaan oppilaan on tarvittaessa saavuttava kuljetusreitin varteen. Tämän lisäksi on pääosalla oppilaista mahdollisuus linja-autolipun itse lunastamalla saapua kouluun linja-autolla aamulla. Klo 14.30 koulunsa päättävillä on iltapäivällä entiseen tapaan tilaisuus kulkea linja-autossa. Taksikyydillä kulkevien oppilaiden on ilmoitettava Pasi Faltulle puhelimitse tai suullisesti, mikäli eivät sairastumisesta tai muusta syystä johtuen kulje taksilla jonakin päivänä. Koulutaksiin mahtuu kerrallaan korkeintaan 12 oppilasta. Kuljetusoppilaiden lisäksi taksissa voivat kulkea erikseen jaettavaan kuljetuslistaan merkityt oppilaat.
Päivitetty 15.03.2011 14:19:34 |

