Esiopetus

Koulullamme annetaan esiopetusta yhdistetyssä opetusryhmässä 1-2-luokan kanssa. Jakotunnit, eriyttäminen ja koulunkäyntiavustajan työpanos ovat välttämättömiä edellytyksiä esi- 1, 2- yhdistelmäluokassa, jotta oppimistavoitteet voidaan saavuttaa.

Esiopetuksessa edetään esiopetuksella laadittujen opetussuunnitelmien mukaan.

Esiopetuksessa pyritään edistämään lapsen kasvua vastuukykyisyyteen, sääntöjen noudattamiseen ja toisten huomioimiseen.

Esiopetus tähtää ensisijaisesti lapsen kokonaispersoonallisuuden kehityksen turvaamiseen ja edistämiseen. Toiseksi esiopetus parantaa lapsen koulunkäyntiedellytyksiä, lisää oppimisvalmiuksia ja vähentää koulunaloitusvaikeuksia.

Esiopetuksessa painotetaan lapsilähtöisyyttä, lapsen omaa itsenäistä, motivoitunutta toiminnallisuutta ja leikkien oppimista. Esiopetuksella on selkeät tavoitteet, sisällöt ja toiminnan pääpiirteet.

Esi-1-2-yhdysluokassa pyritään:

  • - havainnollistamiseen ja asioiden konkretisointiin
  • - teemojen mukaan etenevään opetukseen
  • - leikinomaisuuteen ja leikin kautta oppimiseen

Yhdysluokassa 3-6 opetus etenee opetussuunnitelman mukaan. Koulumme on myös mukana tiimiopettajuus(kokeilussa). Tämä on osaltaan KELPO-hankkeen mukanaan tuoma lisä koulullamme. Tiimiopettajuus on samanaikaisopetusta, jossa on mukana luokanopettajan lisäksi koulunkäyntiavustaja/tai erityisopettaja.

  lukuvuosi_2010-11_esi_1_2-luokat_Hiiret



Päivitetty 26.05.2011 14:12:59

Vastaanottajataho *

Lähettäjän tiedot





Palaute *

k